Psykoterapeut
Helsinki, Kerava
Distansmottagning
Kela-tjänsteleverantör
Yli 20 vuoden kokemuksella! Tavoitteenani on, että asiakas saa hyvän, turvallisen ja vaikuttavuutta tuottavan kokemuksen yhteistyöstämme terapiaprosessin aikana. Uskon, että tähän päästään parhaiten kun sekä asiakas että terapeutti ovat molemmat aktiivisia toimijoita. Olen siis vahvasti läsnä, ihminen toiselle. Saman aikaisesti sekä reagoivana että rauhallisena, tilaa antavana kanssakulkijana. Ammattilaisena tutkin, olen utelias ja vien terapiaprosessia eteenpäin asiakkaan tahtia kunnioittaen. Myötätuntoinen ja toista arvostava kohtaaminen on vahvuuteni. Erityistä osaamista minulla on vuorovaikutukseen liittyvät haasteet, jotka näkyvät erityisesti parisuhteessa ja perheen sisäisessä dynamiikassa. Lisäksi vahvuuksiani ovat lapsettomuus, sijaisvanhemmuus sekä adoptiovanhemmuus. Lisäksi erilaiset lastensuojeluun liittyvät terapeuttista työskentelyä vaativat tilanteet ja tunteet ovat vahvaa osaamistani. Kela-palveluntarjoaja pari- ja perheterapiassa.
Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus
2001
Kumitehtaankatu 5, 04260 Kerava

Metsäpuronkuja 11, liiketila 1, 00560 Helsinki

Kutomotie 16 A 4. krs, 00380 Helsinki
Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Detta formulär är för förslag och feedback om vår plattform. För frågor relaterade till bokningar, vänligen kolla FAQ nedan eller kontakta din klinik direkt.