Helsinki
Distansmottagning
Kela-tjänsteleverantör
Kela-behörighet: Individuell terapi
Olen psykologian tohtori, psykoterapian erikoispsykologi ja integratiivinen psykoterapeutti (Kela, HUS). Minulla on yli 25 vuoden kokemus kliinisestä mielenterveystyöstä ja neuropsykologisesta arviointi- ja kuntoutustyöstä. Psykologina olen erikoistunut psykoterapian lisäksi persoonallisuuden arviointiin, neuropsykologiaan, neurokognitiiviseen kuntoutukseen (CRT, kognitiivista toimintakykyä parantava kuntoutus) sekä psykologisten tutkimusmenetelmien käyttöön lyhytterapeuttisena interventiona (Therapeutic Assessment, terapeuttinen tutkimus). Olen opettanut psykologiaa ja neuropsykologiaa useissa opinahjoissa, kuten Pariisin, Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa. Tarjoan mielenterveysalan ammattilaisille menetelmäkoulutusta ja työnohjausta. Olen julkaissut useissa tieteellisissä aikakauslehdissä ja pidän vuosittain esityksiä kansainvälisissä kongresseissa. Olen työskennellyt pitkään sekä julkisessa terveydenhuollossa että yksityisenä ammatinharjoittajana. Tällä hetkellä toimin toimitusjohtajana sekä Muzio Psychological Services Oy:ssä että Terapiatalo Sointu Oy:ssä. Olen myös The Finnish Rorschach Association ry:n (FRA) puheenjohtaja, International Society of the Rorschach and Projective Methodsin (ISR) varapuheenjohtaja, Italian Institute of Warteggin Suomen edustaja sekä Psykologiliiton testilautakunnan jäsen.
Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Helsingin yliopisto
2013Pariisin yliopisto
2006Pariisin yliopisto
1996Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Detta formulär är för förslag och feedback om vår plattform. För frågor relaterade till bokningar, vänligen kolla FAQ nedan eller kontakta din klinik direkt.