Musikterapeut, Närvårdare, Neuropsykiatrisk coach
Riihimäki, Hämeenlinna, Hattula, Janakkala, Forssa, Tammela, Jokioinen, Tampere, Ylöjärvi, Pirkkala, Kangasala, Pälkäne, Valkeakoski, Akaa
Distansmottagning
Kela-tjänsteleverantör
Kela-behörighet: Krävande medicinsk rehabilitering, Ungdomsmusikterapi
Vuorovaikutuksen edelleen kehittyvä ammattilainen, jonka vahvuuksiin kuuluu kyky kohtaamiseen erilaisten ja eri ikäisten asiakkaiden kanssa ja löytää soveltuvia muotoja yhteisen työskentelysuhteen rakentumiselle. Musiikkiterapiassa keskeistä on musiikin käyttäminen vuorovaikutuksen välineenä kuntoutuksellisten tai hoidollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Musiikillisia taitoja ei tarvita ja menetelmät valikoituvat asiakaslähtöisesti. Musiikkiterapia soveltuu myös henkilöille, joille verbaali ilmaisu ei ole luontevaa, mutta terapiassa voidaan myös keskustella. AAC-menetelmät käytössä. Mahdollisuus myös koulutuspsykoterapiaan (nuoret, aikuiset). Työkokemus ja lisäkoulutukset: -Pitkäaikaista kokemusta eri ikäisten autismikirjon ja muiden neurokirjon asiakkaiden, kehitysvammaisten, mielenterveyskuntoutujien, monikulttuuristen asiakkaiden sekä AVH- ja aivovammakuntoutujien parissa -Toteuttanut yhteisterapiaa sekä puheterapeutin että toimintaterapeutin kanssa -Pitkäaikaista kokemusta sote-alan ammatillisesta musiikinopetuksesta, nykyisin koulutusta oman yrityksen kautta sekä musiikkiterapia-alan luottamustehtäviä -Pitkät lisäkoulutukset: musiikkiterapian maisteritutkinto (FM), nepsy-valmentaja ja VIBRAC-hoitaja (vibroakustinen terapia); psykoterapeuttikoulutuksessa (kognitiivinen) -Säännöllinen työnohjaus, koti- ja ulkomaisia lyhytkoulutuksia ja seminaareja Yksityinen terveydenhuollon palveluntuottaja, esteetön toimitila Hämeenlinnassa. Tarvittaessa käynnit asiakkaan arkiympäristöön (päiväkoti, koulu, asumisyksikkö, koti jne), etäkäynnit ja ohjauskäynnit mahdollisia. Sopimukset: Kelan vaativa lääkinnällinen kuntoutus (Kanta-Häme ja Pirkanmaa), Kelan nuorten kuntoutuspsykoterapia (musiikkiterapia 16-25 -vuotiaille) sekä Kanta-Hämeen hyvinvointialue. Sovittaessa myös muiden tahojen kuten vakuutusyhtiöiden maksusitoumuksilla tai omakustanteisesti sekä terapian soveltuvuuden arvioinnit. Tutustu lisää palveluihini sivuilla www.avainmusiikki.fi ja ota yhteyttä!
Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Tampereen yliopisto
2025SDO
2022Jyväskylän yliopisto
2022Jyväskylän yliopisto
2020Roiha-instituutti
2016Lahden ammattikorkeakoulu
2014Aulangontie 2 C, 13210 Hämeenlinna
Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Detta formulär är för förslag och feedback om vår plattform. För frågor relaterade till bokningar, vänligen kolla FAQ nedan eller kontakta din klinik direkt.