OMT-fysioterapeut, Fysioterapeut

Kempele, Oulu
Kela-tjänsteleverantör
Olen koulutukseltani OMT-fysioterapeutti & työfysioterapeutti, sekä minulle on myönnetty Suomen fysioterapeuttien myöntämä osaamisen tunnistamismallin mukainen "tuki- ja liikuntaelinvaivojen erityisasiantuntija"-titteli, osoituksena vahvasta teorian ja käytännön osaamisesta tuki- ja liikuntaelinvaivoissa. Olen toiminut fysioterapeuttina vuodesta 2012 alkaen. Asiakaskuntaani on kuulunut aina todella monipuolisesti erilaisista tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsiviä. Asiakkaissani on urheilijoita, kuntoilijoita, tavallisia työikäisiä ja eläkeläisiä, mutta myös todella hankalista kroonisista kivuista ja sairauksista kärsiviä. Olen fysioterapeuttina uutta sukupolvea, joka yhdistää tutkitun tiedon tehokkaimmista fysioterapeuttisista hoitomenetelmistä ja yleisistä terveellisistä elämäntavoista sulavasti yhteen asiakkaan parhaaksi, mutta kuuntelen myös asiakkaan toiveet hoitolinjoja yhdessä suunniteltaessa. Olen tehnyt urallani myös liikunta- ja hyvinvointivalmennusta yksilöille ja ryhmille eli ns “personal trainer-palveluita”, joten tule-vaivoista kärsivän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävä terveydenhuolto on minulle tavanomainen tapa tehdä fysioterapiaa. Fysioterapian asiakastyö onnistuu minulta hyvin myös englanniksi. Mikäli epäilet voisinko auttaa sinua eteenpäin vaivasi kanssa, voit aina soittaa tai laittaa sähköpostia ja voimme keskustella vaivastasi ennen tapaamista puhelimitse.
Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
OAMK
2023Suomen ortopedisen manuaalisen terapian yhdistys
2022OAMK
2012Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Detta formulär är för förslag och feedback om vår plattform. För frågor relaterade till bokningar, vänligen kolla FAQ nedan eller kontakta din klinik direkt.