Kokkola
Kela-tjänsteleverantör
Fysioterapeutin ammattiin minut johdatti keihäänheittoharrastukseni, jonka kautta ymmärsin aktiivisen fyysisen harjoittelun ja ohjauksen merkityksen. Myös tyypilliset heittäjän tuki- ja liikuntaelinvammat tulivat harrastuksen myötä tutuiksi. Urheilun kautta heräsi kiinnostus kehon toimintaan liikkeessä ja siihen, miten erilaisia tuki- ja liikuntaelinongelmia voisi ennaltaehkäistä, hoitaa ja kuntouttaa. Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2005 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Lisäksi olen suorittanut liikuntalääketieteen perus- ja aineopinnot. Medirexissä työskennellessäni olen kouluttautunut ja erikoistunut alaraaja-asiakkaiden tutkimiseen ja hoitamiseen. Alaraajafysioterapiassa tutkin ja hoidan jalkaterän, polven sekä lonkan alueen tuki- ja liikuntaelinongelmia/vammoja. Terapiassa pyrin yhdistelemään yksilöllisen terapeuttisen harjoittelun, tukipohjallisten sekä manuaalisen terapian mahdollistamia keinoja. Fysioterapeuttina toimin myös muiden tuki- ja liikuntaelin- sekä neurologisten kuntoutujien parissa. Kohtaan työssäni eri ikäisiä ja kuntoisia asiakkaita, ja minulle on tärkeää tehdä fysioterapiasta asiakkaan kokoista.
Detta formulär är för förslag och feedback om vår plattform. För frågor relaterade till bokningar, vänligen kolla FAQ nedan eller kontakta din klinik direkt.