Kaarina, Lieto, Turku, Marttila, Salo, Koski, Tarvasjoki
Distansmottagning
Kela-tjänsteleverantör
Kela-behörighet: Krävande medicinsk rehabilitering
Työskentelyäni puheterapeuttina ohjaa lämmin, sensitiivinen ja perhelähtöinen lähestymistapa. Aiempi työkokemukseni varhaiskasvatuksessa sekä lastensuojelussa on antanut vahvat valmiudet kohdata erilaisia perheitä sekä tehdä yhteistyötä huoltajien ja varhaiskasvatuksen tai koulun kanssa. Yhteistyössä korostan perheen ja lapsen yksilöllisten tarpeiden ja voimavarojen huomioimista, sekä arkeen vietävien keinojen sopivuutta juuri kyseiselle perheelle ja lapselle. Puheterapiassa pidän keskeisessä roolissa leikkiä ja leikillisyyttä. Terapiatyöskentely etenee lapsen ehdoilla rakentaen aluksi vahva ja luottavainen terapiasuhde. Kun lapsi kokee olonsa turvalliseksi, hän uskaltaa kokeilla uutta, harjoitella taitojaan ja usein myös ylittää itsensä. Asiakaskuntaani kuuluu lapsia vauvaikäisistä kouluikäisiin. Minulla on laaja kokemus erilaisten kielellisten ja puhemotoristen haasteiden parissa työskentelystä. Erityisenä mielenkiinnon kohteenani ovat kuitenkin puhemotoriset häiriöt, lasten syömisen haasteet sekä suun ja kasvojen alueen toiminnalliset häiriöt (myofunktionaaliset häiriöt). Erityisosaaminen: Puhemotoriikan kuntoutus Oral Placement Therapy, OPT 1 Oral Placement Therapy, OPT 2 Syömisen kuntoutus SOS Approach to Feeding -menetelmä Kireä kielijänne Myofunktionaaliset haasteet
Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn