Helsinki
Distansmottagning
Kela-tjänsteleverantör
Kela-behörighet: Individuell terapi
Olen psykoterapeutti, työnohjaaja ja kouluttaja. Voit varata ajan sekä lyhyeen että pidempään terapiaan. Toteutan myös Kela -kuntoutuspsykoterapiaa. Valmistuin psykoterapeutiksi vuonna 2012. Työskentelen yksilöiden, parien, perheiden ja työyhteisöjen kanssa. Minulla on kokemusta ihmisten tukemisesta niin kriisitilanteissa kuin pidemmissä elämänmuutoksissa. Erityisosaamistani ovat muun muassa masennus, työuupumus, stressi, parisuhdehaasteet sekä vanhemmuuden tukeminen. Peruskoulutukseltani olen sosionomi ja teologian maisteri. Autan rakentamaan selkeyttä, toivoa ja uusia näkökulmia tilanteisiin, joissa eteenpäin meneminen tuntuu vaikealta. Työskentelyssäni korostuu tavoitteellinen ote – haluan tukea asiakkaita löytämään omat voimavaransa ja rakentamaan toivoa tulevaan. Joskus jo yksikin käynti vaikuttaa hyvinvointiin myönteisesti. Työskentelen Kalasataman Sofitassa pääsääntöisesti keskiviikkoisin, etänä vaihtelevasti myös muina ajankohtina.
Helsingin Psykoterapiainstituutti
2012Helsingin yliopisto
2011Helsingin Diakoniaopisto
1997