Helsinki
Distansmottagning
Olen lapsen kehitykseen ja kasvatukseen erikoistunut psykologi ja minulla on yli 20 vuoden kokemus psykologina erikoissairaanhoidon lastenpsykiatriassa. Lisäksi olen pitkään toiminut työnohjaajana lasten mielenterveyspalveluissa työskenteleville ammattilaisille. Aatoksessa teen psykologin konsultaatiota lapsen tilanteen arvioimiseksi, lapsen kehityspsykologisia tutkimuksia, vanhempainohjausta ja vanhemmuuden tukikeskusteluja sekä lapsen ja vanhemman vuorovaikutushoitoja. Työskentelen ensisijassa alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Vastaanotolleni voi tulla keskustelemaan, kun on huolta lapsen kehitykseen, käyttäytymiseen, tunne-elämään, lapsen ja vanhemman keskinäiseen suhteeseen tai vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Erityisosaamiseeni kuuluvat myös alle kouluikäisten lasten syömisongelmat. Vastaanotolla pyrin lämpimällä, aktiivisella ja monipuolisesti perehtyvällä otteella saamaan vanhempien kanssa yhteistä ymmärrystä tilanteesta sekä suunnittelemaan ja tarvittaessa toteuttamaan mahdollisia tukitoimia ja hoitoa tilanteen helpottumiseksi. Ilahdun ja innostun työssäni yhä uudelleen siitä, kun lapsen ja vanhemman yhdessäoloon ja arkeen löytyy uudenlaista tasapainoa ja iloa. Jos nettiajanvarauksessa ei ole vapaita aikoja voit tiedustella asiaa sähköpostilla.
Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Theraplay-yhdistys
2008Helsingin yliopisto
2005Med detta formulär kan du begära att en specialist kontaktar dig. Alla fält måste fyllas i. Innan du fyller i formuläret kan du läsa hur vi hanterar dina uppgifter i integritetspolicyn
Detta formulär är för förslag och feedback om vår plattform. För frågor relaterade till bokningar, vänligen kolla FAQ nedan eller kontakta din klinik direkt.