MenyLogga inByt språkSuomi / SV
Gå tillbaka

Ruusa Hentilä

Ihminen tavattavissa-terapeut

Boka en tid

Specialiteter

  • Individuell terapi

Helsinki

Distansmottagning

Elämässä tulee väistämättä tilanteita ja ajanjaksoja, jotka haastavat hyvinvointiamme ja kokemustamme elämän mielekkyydestä. Kyse voi olla menneistä tai nykyisistä tapahtumista, jotka järkyttävät mieltä, tai tunteista, jotka eivät ole tulleet nähdyksi ja kuulluksi tai joille ei tunnu löytyvän selkeää syytä. Ikävät kokemukset, pitkään kannetut taakat ja käsittelemättä jääneet tunteet voivat kuormittaa, kaventaa elämäämme ja hankaloittaa ihmissuhteita, tuottaen kärsimystä. Vastaanotolla pysähdymme sinun tarinasi, tarpeidesi ja tilanteesi äärelle. Tutkimme yhdessä, mikä kaikki kaipaa tulla nähdyksi ja kuulluksi – mikä kaipaa ymmärrystä, muutosta tai tukea. Työskentelyäni ohjaavat voimavarakeskeisyys, dialogisuus, ihmisyyden syvä kunnioittaminen ja toivo. Uskon ihmisessä olevaan viisauteen sekä kykyyn kasvaa, irrottautua haitallisesta ja löytää uusia tapoja olla suhteessa itseensä ja elämäänsä. Työotteeni on kuunteleva ja lempeä, mutta käytännönläheinen ja rehellinen. Hyödynnän työssäni tarpeen mukaan erilaisia toiminnallisia menetelmiä. Tärkeintä kuitenkin on turvallinen vuorovaikutussuhde, joka rakentuu luottamukselle, inhimilliselle kohtaamiselle ja läsnäololle. Oma polkuni terapeutiksi ei ole ollut suoraviivainen. Ennen terapeuttityötä tein pitkän uran liike-elämässä kotimaassa ja ulkomailla. Elämä on tuonut mukanaan monenlaisia muutoksia, kysymyksiä ja oppimisen paikkoja, jotka ovat johdatelleet minut nykyiseen työhöni. Minua kiinnostaa erityisesti, miten menneet kokemukset ja vuorovaikutussuhteet vaikuttavat siihen, miten elämme, mitä toistamme ja millaisessa suhteessa olemme itseemme ja toisiin ihmisiin. Oikeuspsykologian erityisopintoni sekä rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajakoulutukseni mahdollistavat tuen tarjoamisen myös tilanteissa, joissa on vaikeita konflikteja, sovittelun tarvetta tai oikeudellisiin prosesseihin liittyvää stressiä ja kuormitusta. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni juuri sellaisena kuin olet ja juuri sen kanssa, mitä koet.

Tjänster och bokning

Kontaktuppgifter

Visa e-post

Kundgrupper

  • Vuxna 18-67 år
  • Äldre över 67 år

Utbildning

  • Seksuaalineuvoja

    Väestoliiton Hyvinvointi Oy

    2021
  • Ihminen tavattavissa -terapeutti

    Tommy Hellsten Instituutti

    2018
  • Rakentavan vuorovaikutyksen ohjaaja & sovittelija (RVO)

    Savanna ConneXions

    2017
  • Ratkaisukeskeisten taideterapeuttisten menetelmien ohjaaja

    Alfa Partners

    2015
  • Oikeustieteen kanditaatti

    Audentes University Tallinn

    2004

Språkkunskaper

  • finska
  • estniska

Nyckelord

  • Ångest
  • Emotionellt våld
  • Interaktionsrelationer
  • Trötthet
  • Att klara sig på jobbet
  • Stress
  • Känslomässiga problem
  • Livskris
  • Familjeproblem
  • Medberoende

Platser

Specialiteter

  • Individuell terapi
Boka en tid

Kontaktuppgifter

Visa e-post