Fysioterapeutti, Lymfaterapeutti

Helsinki, Vantaa, Espoo
Olen Jyväskylästä vuonna 1996 valmistunut fysioterapeutti. Pitkän työurani aikana yksityissektorilla olen erikoistunut sekä aikuisten että ikääntyvien tuki- ja liikuntaelinsairauksien fysioterapiaan. Minulla on runsaasti lisäkoulutusta niska-hartia ja yläraajojen fysioterapiaan sekä selän vaivojen kuntoutukseen. Minulla on kokemusta leikkausten jälkeisestä kuntoutuksesta. Lymfaterapeutin tutkinto tuo minulle lisätyökaluja kohdata asiakkaita, joilla nestekierron heikentymisestä johtuvaa turvotusta. Kehon turvotus voi johtua mm. kivuista, stressistä, sairauksista tai leikkauksista, joihin lymfaterapialla voidaan hyvin saada helpotusta. Laaja-alaista osaamistani täydentävät lisäksi pilates-ohjaajan ja Hoitava Hengitys -ohjaajan koulutukset. Minulle on ensiarvoisen tärkeää kohdata jokainen asiakas kokonaisvaltaisena yksilönä. Kuuntelen tarpeitasi aidosti ja etsin kanssasi toimivat keinot arjen sujuvuuden ja elämänlaadun parantamiseen. Vastaanotolleni olet lämpimästi tervetullut myös ennaltaehkäisevästi, ennen kuin suurempia vaivoja ehtii ilmaantua. Yhdistän työssäni liikehallinnan ja terapeuttisen harjoittelun sekä manuaaliset taidot. Uskon vahvasti, että pienillä ja oikeilla arjen muutoksilla voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia.
Tällä lomakkeella voit pyytää asiantuntijaa ottamaan sinuun yhteyttä. Kaikki kentät tulee täyttää. Ennen lomakkeen täyttämistä, voit lukea miten käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteesta
Suomen Lymfahoito
2012
Pellervontie 39, 00610 Helsinki

Jousimiehentie 3, 00740 Helsinki
Tällä lomakkeella voit pyytää asiantuntijaa ottamaan sinuun yhteyttä. Kaikki kentät tulee täyttää. Ennen lomakkeen täyttämistä, voit lukea miten käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteesta