Vantaa
Olen valmistunut fysioterapeutiksi Karelia ammattikorkeakoulusta vuonna 2016. Fysioterapeutin työn ohella olen toiminut jo pitkään Fustra-ohjaajana ja lisäksi opiskelen parhaillaan Jyväskylän yliopistossa terveystieteiden maisteriksi fysioterapian pääaineessa. Tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapia ja erityisesti alaselkä- ja alaraajaongelmat ovat vahvuuksiani. Erityinen mielenkiinnon kohteeni on perinteinen voimaharjoittelu ja tuon sieltä elementtejä myös fysioterapiaan. Pyrin jatkuvasti kehittymään fysioterapeuttina, ja muokkaan työskentelytapojani muuttuvan tutkimusnäytön perusteella. Koen, että hyvä fysioterapia on yhteistyötä asiakkaan ja terapeutin välillä. Pyrin kuuntelemaan asiakasta ja luomaan mahdollisimman hyvät olosuhteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Tilavan hoitohuoneen lisäksi käytössä on laadukas kuntosali, mikä mahdollistaa monipuolisen fysioterapeuttisen harjoittelun. Spesifejä harjoitteita voidaan fysioterapiassa tehdä siis suoraan kuntosalilla, jos siihen on tarvetta. Hoitohuone taas on erillään muista kuntosalin tiloista ja huoneeseen päästään rauhoittumaan, vaikka kuntosalilla olisikin vilkkaampaa. Vastaanotolleni ovat kaikki tervetulleita ja työskentelen eri ikäisten kanssa nuorista ikääntyneisiin. Valmiita ohjelmia tai konsepteja ei ole, vaan harjoitteet ja terapia tehdään asiakkaan yksilöllisen tilanteen ja tavoitteiden mukaan.
With this form, you can request a specialist to contact you. All fields must be filled. Before filling out the form, you can read how we handle your data in the privacy policy
Fustra
2017Karelia ammattikorkeakoulu
2016With this form, you can request a specialist to contact you. All fields must be filled. Before filling out the form, you can read how we handle your data in the privacy policy
This form is for suggestions and feedback about our platform. For booking-related questions, please check the FAQ below or contact your clinic directly.