Tuula Veko
User profile photo

Tuula Veko

Psykoterapeutti

Tampere

Etävastaanotto

Kela-palveluntuottaja

Olen valmistunut kognitiiviseksi psykoterapeutiksi joulukuussa 2023. Koulutussuuntaukseni antoi minulle valmiudet työskennellä lasten ja nuorten psykoterapeuttina, mutta työskentelen mielelläni myös aikuisten kanssa. Lisäksi minulla on pari- ja perhepsykoterapeutin pätevyys, ja olen tehnyt parien ja perheiden kanssa terapiatyötä yli kymmenen vuoden ajan perheneuvolassa ja nuorisopsykiatrisessa työryhmässä. Sitä ennen työskentelin monta vuotta psyykkisesti oireilevien nuorten erityisopettajana. Terapeuttisessa työskentelyssä minulle on tärkeää, että asiakas saa kokea olevansa arvokas ja hyväksytty sellaisena kuin on. Terapiassa asiakas saa olla mukana oman elämäntilanteensa tutkijana omien voimavarojensa mukaan. Tutkimme mm. ajatuksia, tunteita, omaa toimintaa ja kehon reaktioita, sekä näihin vaikuttavia ihmissuhteita. Terapeuttina olen lempeä ja luova, ystävällinen ja sinnikäs. Minulla on laaja työkokemus erilaisista vaikeista elämäntilanteista, psyykkisistä haasteista (mm. syömishäiriöt ja pakko-oireet) ja hankalista vuorovaikutustilanteista. Neuropsykiatriset piirteet, kuten erilaiset autismikirjon piirteet ovat tulleet minulle tutuiksi myös terapiasuhteissa. Jokainen ihminen on oma yksilönsä, ja se onkin työni isoimpia iloja. Iloa tuo myös mahdollisuus kulkea yhteistä matkaa, kun hankalat tilanteet ja psyykkiset oireet helpottavat ja asiakas löytää itselleen keinoja selviytyä.

Erityisosaaminen

  • Pariterapia
  • Perheterapia
  • Yksilöterapia

Asiakasryhmät

  • Lapset alle 13v
  • Nuoret 13-17v
  • Aikuiset 18-67v
  • Parit
  • Perheet

Koulutus

  • Kognitiivinen psykoterapeutti

    Jyväskylän yliopisto

    2023
  • Paripsykoterapeutti

    Turun kesäyliopisto

    2020
  • Erityistason perhepsykoterapeutti

    DIAKK/ Suomen mielenterveysseura

    2014

Kielet

  • Englanti
  • Suomi

Avainsanat

  • ADHD
  • Ahdistuneisuus
  • Arjen sujuminen
  • Arvotyöskentely
  • Autismin kirjo
  • Elämänkriisi
  • Erityisherkkyys
  • Ero
  • Henkinen väkivalta
  • Identiteetti
  • Itsetuntemus
  • Jännittäminen
  • Keskittymisvaikeus
  • Lähisuhdeväkivalta
  • Läheisriippuvuus
  • Masennus
  • Mielialahäiriöt
  • Pakko-oireinen häiriö (OCD)
  • Paniikkihäiriöt
  • Parisuhdekriisi
  • Pelkotilat
  • Perheongelmat
  • Puhumattomuus
  • Stressi
  • Suru
  • Syömishäiriöt
  • Syrjäytyminen
  • Tietoisuustaidot
  • Tourette
  • Tulevaisuuden pohdinta
  • Tunne-elämän ongelmat
  • Traumat
  • Tunnetaidot
  • Työssäjaksaminen
  • Työnarkomania
  • Työuupumus
  • Uskottomuus
  • Uupumus
  • Uusperheen haasteet
  • Vanhemman ohjaus
  • Vanhemmuus
  • Vuorovaikutussuhteet

Sijainnit