Psykoterapeutti
Tampere
Etävastaanotto
Kela-palveluntuottaja
Kela-oikeudet: Perheterapia, Paripsykoterapia
Olen perhe- ja pariterapeutti, valviran laillistama psykoterapeutti. Minun tausta-ajatteluni on voimavara- ja tunnekeskeinen ja traumaymmärrys kuuluu työotteeseeni. Perheterapeuttina olen lämmin ja empaattinen, toisaalta myös haastan lempeästi tarkastelemaan uusia näkökulmia. En arastele vaikeitakaan puheenaiheita. Kuulen kaikkia perheenjäseniä ja annan tilaa perheen jäsenten mielipiteille. Avain muutokseen lähtee siitä, että uskalletaan puhua, myös vaikeista asioista, yhdessä. Muutos lähtee uusista oivalluksista, ja yhteisistä sopimuksista toimia hieman eritavalla kuin ennen. Minulla on pitkä lastenpsykiatrinen kokemus ja olen kuullut ja auttanut monenlaisten tilanteiden kanssa painivia perheitä. Minulla on myös kokemusta neurovähemmistöön kuuluvien (erityisesti ADHD ja autisminkirjo) lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Minä voisin olla se, joka näkee teidän perheen voimavarat ja rakentaa teidän kanssa uudenlaista vuorovaikutusta ja kohtaamisia. Pariterapiassa lähdetään yhdessä tarkastelemaan teidän kahden välistä suhdetta; seksuaalisuus, toisen kunnioittaminen ja itsensä ymmärtäminen tässä suhteessa voivat olla keskeisiä teemoja. Pariterapiassa opetellaan kertomaan toiselle mitä tarvitsen, jotta koen itseni tärkeäksi juuri tässä suhteessa ja opetellaan kuuntelemaan mitä toinen tarvitsee tunteakseen olonsa turvalliseksi. Minulla on kokemusta adhd ja autismikirjon haasteista parisuhteessa ja traumojen ylisukupolvisuudesta ja vaikutuksista parisuhteeseen. Sovitaan arviokäynti ja tarkastellaan yhdessä olenko minä se psykoterapeutti, joka kulkee teidän rinnalla auttaen uudenlaiseen vuorovaikutukseen. Teen psykoterapiaa myös kotikäynteinä Tampereella ja lähikunnissa, arviokäynnillä voimme tästä yhdessä sopia. Myös työskentely etäyhteydellä onnistuu. Minulla on kela-oikeudet kuntoutuspsykoterapiana perheterapiaan ja paripsykoterapiaan sekä vanhemmuuden tukikäynteihin. Katso lisää www.sujupalvelut.fi tai soita p.044-7104888.
Tällä lomakkeella voit pyytää asiantuntijaa ottamaan sinuun yhteyttä. Kaikki kentät tulee täyttää. Ennen lomakkeen täyttämistä, voit lukea miten käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteesta
Turun kesäyliopisto
2025Aikuis- ja yhteisökoulutus sekä Tampereen kesäyliopisto
2014Tällä lomakkeella voit pyytää asiantuntijaa ottamaan sinuun yhteyttä. Kaikki kentät tulee täyttää. Ennen lomakkeen täyttämistä, voit lukea miten käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteesta