Alessandro Pelliccioni
User profile photo

Alessandro Pelliccioni

Psykologi, Lyhytterapeutti

Helsinki

Etävastaanotto

Olen kotoisin Italiasta ja olen asunut Suomessa yli parikymmentä vuotta. Olen psykologi ja lyhytterapeutti (Integrum Instituutti, kognitiivinen integratiivinen suuntaus). Vastaaonotolleni voit tulla matalalla kynnyksellä. Mikään ongelma ei ole liian vähäpätöinen tai pieni, ettei se olisi käsittelyn arvoinen. Vastaanotolleni voit tulla omana itsenäsi. Kohtaan sinut kunnioittavasti, kuunnellen ja tuomitsematta. Lähestymme tilannettasi kokonaisvaltaisesti niin, että ongelmasi lisäksi kiinnitämme huomiota voimavaroihisi, ihmissuhteisiisi, arvoihisi sekä omaan historiaasi. Terapeuttina minua kiinnostaa auttaa erityisesti ahdistushäiriöstä, paniikkihäiriöstä, uupumuksesta sekä masennuksesta kärsiviä. Puoleeni voi kääntyä myös vaikeissa ihmissuhteissa ja kriiseissä tai kärsimyksen syyn etsimisessä. Monesti mielen ongelmien ja ahdistuksen taustalla on esimerkiksi jaksamiseen tai ihmissuhteisiin liittyviä vaikeuksia, joihin voi saada apua terapiassa. Voit kääntyä puoleeni, jos sinulla on esimerkiksi: masennusta vaikeita ihmissuhteita tai näihin liittyviä kriisejä ahdistuneisuutta tai paniikkia tunne-elämän ja mielialan häiriöitä ongelmia vuorovaikutuksessa ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa stressiä tai uupumusta työelämän kuormitusta pelkoja unihäiriöitä haasteita kotiutumisessa tai uuteen kulttuuriin sopeutumisessa Tarjoan psykologin ja lyhytterapeutin palveluja, jotka eivät kuulu Kela-korvauksen piiriin. Lämpimästi tervetuloa! Vastaanotto Helsingissä tai halutessasi myös etänä.

Erityisosaaminen

YksilöterapiaKognitiivinen lyhytterapiaVanhemmuus ja lapset

Koulutus

Psykologia

Jyväskylän yliopisto, 2023

Lyhytterapeutti

Integrum Instituutti Turku, 2020

Kielet

EnglantiSuomi

Avainsanat

AhdistuneisuusÄitiysElämänkriisiErityisherkkyysHaluttomuusItsetuntemusJännittäminenLäheisriippuvuusMasennusMielialahäiriötPaniikkihäiriötPakko-oireinen häiriö (OCD)ParisuhdekriisiPeliriippuvuusPelkotilatPersoonallisuushäiriötSäätelytaidotStressiSuruTietoisuustaidotTraumatTunnetaidotTyössäjaksaminenTyöuupumusUupumusVuorovaikutuksen haasteetVuorovaikutussuhteet