Fysioterapeutti, Koulutettu hieroja
Vantaa, Helsinki, Espoo, Kerava
Etävastaanotto
Kela-palveluntarjoaja
Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2008 ja työkokemusta minulla on kertynyt yksityiseltä sektorilta sekä kuntoutussairaalasta. Olen erikoistunut lapsineurologisten asiakkaiden kuntoutukseen ja allasterapiaan, ja minulla on myös laajaa kokemusta aikuisneurologisten asiakkaiden kanssa työskentelystä. Olen suorittanut työn ohessa mm. Lapsen kuntoutuminen NDT/Bobath-lähestymistavassa-koulutuksen ja neurologisen fysioterapian erikoistumisopinnot sekä useita lyhyempiä koulutuksia. Tammikuussa -24 saan myös valmiiksi NDT/Bobath Vauvat- opinnot, joita suoritan tällä hetkellä. Teen läheistä yhteistyötä lapsiperheiden ja lapsen muiden lähihenkilöiden, kuten päiväkodin ja koulun henkilökunnan, sekä muiden lapsen kuntoutukseen osallistuvien ammattilaisten kanssa. Minulla on kokemusta erilaisista apuvälineistä ja teen työssäni myös apuvälinearvioita. Tavoitteenani on, että asiakkaani tuntevat olonsa turvalliseksi ja kuulluksi terapiassa, mietimme terapian tavoitteet yhdessä ja suunnittelemme terapian niin, että se parhaiten tukee juuri sinun tärkeiden tavoitteiden saavuttamista. Minua on kuvailtu mm. lempeäksi ja helposti lähestyttäväksi.
Lapsen kuntoutuminen NDT/Bobath-lähestymistavassa 20 op
Suomen NDT/Bobath ry, 2020
Neurologinen fysioterapia 30 op
Tampereen ammattikorkeakoulu, 2015
Fysioterapeutti AMK
Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, nykyinen Metropolia, 2008