Saveli Näkkäläjärvi
User profile photo

Saveli Näkkäläjärvi

Fysioterapeutti

Helsinki, Vantaa, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Hyvinkää

Kela-palveluntarjoaja

Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2000 ja olen aloittanut yrittäjänä Järvenpään Kuntohoidossa 2001. Kiinnostukseni fysioterapiaan on elänyt vahvana koko urani ajan ja olen saanut monipuolista lisäkoulutusta fysioterapian eri aloilta. Uran alkuaikoina kiinnostuin urheilu-, tuki-ja liikuntaelinten fysioterapiasta sekä työfysioterapiasta ja myöhemmiin olen keskittynyt neurologiseen kuntoutukseen ja kivunhoitoon. Yrittäjänä tärkeimmäksi tehtäväkseni koen hyvän työilmapiirin ylläpitämisen ja henkilökuntmme jatkuvan kouluttamisen. Ennen kaikkea koen, että yrityskultturimme tärkein ohjenuora on asiakkaiden palveleminen ja kaikkien yksilöiden kunnioittaminen. Pyrimme ylittämään asiakkaidemme odotukset.

Erityisosaaminen

AkupunktioTuki- ja liikuntaelinfysioterapiaNDT/Bobath -terapiaNeurologinen kuntoutusIkääntyneiden fysioterapiaTukipohjallisterapia

Asiakasryhmät

Aikuiset 18-67vIkäihmiset yli 67vNuoret 13-17v

Koulutus

Fysioterapeutti ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen

Tampereen ammattikorkeakoulu, 2023

Bobath-koulutus

Maj-Britt Forsbom, Bobath-kouluttaja IBITA, 2015

Aku- ja triggerpistekurssi

Jari Ylinen, Fysiatrian erikoislääkäri, 2012

Neurologisen fysioterapian täydennyskoulutus

Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2012

Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus

Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyrittäjät FYSI ry, 2007

Mulligan Concept. I, II ja III

Virve Havulinna, ft, OMT, Mulligan opettaja/MCTA, 2005

Selkärangan manuaalisen tutkimisen ja hoidon peruskurssi C1/C2

Suomen Ortopedisen Manuaalisen Terapian Yhdistys ry, 2001

Työterveyshuollon kurssi fysioterapeuteille

Työterveyslaitos, 2001

Fysioterapeutti AMK

Helsingin Ammattikorkeakoulu, 2000

Kielet

SuomiEnglanti

Avainsanat

SelkäkipuAivovammatNiska- ja hartiakipuNeurologiset oireetKipuHengitysongelmatArjen sujuminenPainonhallintaAutismin kirjoAsentohuimausHuimausSelkäydinvammaApuvälineetMotoriset taidotUrheiluvammatJalkakivutAlaraajaongelmatRasitusvammatAlaselkäkipuFibromyalgiaIskiasoireetJalkapohjan kipuJalkapöydän kipuJäykkyysKantapään kipuKireät lihaksetKuntoutus leikkauksen jälkeenKyynärpääkipuKäsien ja jalkojen puutuminenLihasjännitysNivelkipuNivelrikkoOlkapääkipuPlantaarifaskiittiPolvikipuPostoperatiivinen kuntoutusRangan liikkuvuuden rajoittuminenSkolioosiStressin aiheuttamat lihasjännityksetTasapaino-ongelmatTenniskyynärpääVirtsankarkailu

Sijainti

Järvenpään Kuntohoito Oy

Kansakoulunkatu 32 B 1, 04400 Järvenpää

Tarkistetaan saatavuutta