Tampere
Terapeuttina kuuntelen sinua tarkasti ja myötäeläen. Kaikki tunteet saavat olla ja näkyä. Ne kantavat mukanaan tärkeätä viestiä, jota tutkin kanssasi. Teen kysymyksiä ja annan tehtäviä, jotka auttavat löytämään uusia näkökulmia, voimavaroja ja ratkaisuja. Keskustelen. Pysyn rinnalla, kunnes löytyy tie eteenpäin. Etsin toivon taimia yhdessä kanssasi. Rohkaisen. Työtehtäväni ovat ulottuneet ihmisen koko elämänkaarelle, syntymän ihmeestä kuoleman suruun. Opettajana olen kohdannut lapsia ja koko perheitä. Parisuhdeneuvojana olen ollut rinnalla, kun on käsitelty suhteen kasvusärkyjä ja suunnan muutoksia. Oppilaitostyössä olen tukenut opiskelijoita ja nuoria aikuisia mielenterveyden haasteissa ja elämän epäröinneissä. Kriisityössä ja pappina olen nähnyt monet ilot ja onnet, mutta myös suuret tragediat (mm. väkivaltaisuudet, onnettomuudet, sairaudet, itsemurhat), joissa ihminen tai koko yhteisö, on etsinyt jotakin, mihin tarttua. Olen ojentanut käteni ja asettunut rinnalle. Olen toiminut myös kouluttajana mm. surun, luopumisen, kuoleman, parisuhteen ja tunne-elämän kysymyksissä. ”Sillä mennään, mitä on. Sillä, mitä ei ole ei voi mennä.” Ota rohkeasti yhteyttä. Mennään sillä, mitä sinulla on, sillä ajattelen, että sinulla on paljon enemmän kuin ehkä itse juuri nyt ymmärrätkään.