Psychologist, Psychotherapist
Vantaa
Remote consultation
Kela service provider
Olen psykologi ja psykoterapeutti Vantaalta ja työskentelen pääsääntöisesti aikuisten asiakkaiden parissa. Toimin yrittäjänä, omalla vastaanotollani tehden niin pitkää kuin lyhytpsykoterapiaa sekä yksittäisiä vastaanottoja. Teen mielelläni myös työnohjausta soveltuville ammattiryhmille. Olen aiemmin urani aikana työskennellyt pitkään koulumaailmassa sekä perus- että toisella asteella ja tämän lisäksi mm. psykologian opettajana. Työskentelen tällä hetkellä myös työterveyshuollossa ja minulla on sekä työterveyspsykologin että psykologian aineenopettajan pätevyydet. Minulla on pitkä kokemus mm. ahdistuneisuuden, masennuksen, uupumuksen, työhön, opiskeluun tai vuorovaikutussuhteisiin liittyvien haasteiden ja erilaisten elämänkriisien kanssa painivien asiakkaiden hoidosta. Tämän lisäksi tarjoan mielelläni tukea myös itsensä syvempään ymmärtämiseen ja kehittämiseen, mikäli sellainen olisi työskentelyn tähtäimenä. Työskentelyssäni painottuvat kognitiiviset ja ratkaisukeskeiset lähestymistavat, tietoisuustaidot ja arvotyöskentely sekä keholliset ja luovat menetelmät. Luovien ja taideterapeuttisten menetelmien hyödyntäminen on erityisenä kiinnostuksen kohteenani, mutta näitäkin hyödynnän varsin asiakaslähtöisesti. Jotkin tapaamiset (joko psykoterapia- tai työnohjaustyöskentelyssä) voivat tapahtua myös erikseen sovitusti luontoavusteisesti eli ulkona luonnossa. Olen kouluttautunut kognitiivisen terapian sovelluksen See far CBT -menetelmän käyttöön traumamuistojen hoidossa, jossa hyödynnetään kuvakorttityöskentelyä. Työssäni minulle merkityksellisintä ovat asiakkaat ja heidän tarinoidensa kuuleminen. Olen asiakkaistani aidosti kiinnostunut, ja minulle työni avainasia on hyväksyvä ja lämmin kohtaaminen yhdistettynä lujasti ammatilliseen työotteeseen. Voit siis hyvillä mielin tulla vastaanotolleni juuri sellaisena kuin olet. Mikäli kiinnostuit työskentelystä kanssani tai toivoisit ajanvarausta, laita minulle sähköpostia, niin palaan asiaan.
With this form, you can request a specialist to contact you. All fields must be filled. Before filling out the form, you can read how we handle your data in the privacy policy
Helsingin seudun kesäyliopisto
2026Shortum
2024Helsingin taideterapiakeskus hART
2024Integrum-instituutti
2021Helsingin seudun kesäyliopisto
2021Integrum-instituutti
2019Lyhytterapiainstituutti
2013Helsingin yliopisto
2006With this form, you can request a specialist to contact you. All fields must be filled. Before filling out the form, you can read how we handle your data in the privacy policy