Psychotherapist
Tampere
Remote consultation
Olen erityistason voimavarakeskeinen perhepsykoterapeutti, vakauttava perheterapeutti sekä sairaanhoitaja. Minulla on yli 20 vuoden kokemus lasten, nuorten, parien ja perheiden kanssa työskentelystä erilaisissa elämäntilanteissa. Työurani on rakentunut erityisesti lastensuojelun, perheiden tukemisen sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutuksen parissa. Kokemukseni kautta olen saanut kohdata monenlaisia haasteita, kuten kriisejä, traumaattisia kokemuksia, vuorovaikutuksen vaikeuksia sekä elämän erilaisia muutostilanteita. Työskentelyssäni korostuvat turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde, asiakkaan voimavarojen tunnistaminen sekä dialoginen kohtaaminen. Uskon, että jokaisella ihmisellä ja perheellä on mahdollisuus löytää uusia näkökulmia ja keinoja edetä kohti toivottua muutosta. Usein merkittävät muutokset rakentuvat pienistä, mutta tärkeistä askelista. Asiakkaat ovat kuvanneet minua lämpimäksi, turvalliseksi, kannustavaksi ja toivoa herättäväksi terapeutiksi. Minulle on tärkeää, että jokainen tulee aidosti kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään. Työskentelen perheiden, parien, vanhempien, lasten ja nuorten kanssa sekä erilaisissa kriisi- ja elämäntilanteissa olevien asiakkaiden tukena. Sovitaan arviokäynti ja tarkastellaan yhdessä olenko minä se psykoterapeutti, joka kulkee teidän rinnalla auttaen uudenlaiseen vuorovaikutukseen.
Jyväskylän yliopisto/Dialogic Partner Oy
2025Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus
2017Helsingin yliopisto/ Palmenia koulutuskeskus
2012